Suomalaisen Maailmankulkueen Perusryhmän osallistujan matkapäiväkirja
________________
HUOMAUTUS: blogit tavallisesti kulkevat siten, että uusin kirjoitelma on esillä ensimmäisenä. Tämän matkapäiväkirjan olen kuitenkin kirjoittanut pötköön, joten jos tahdot nähdä uusimman kirjoituksen, niin rullaa sivun loppuun. Ehkä tämä olisi toisella tapaa siistimpi, ja ehkä jossain vaiheessa muutan teknistä toteutusta, mutta toisaalta eiköhän tästä selvää saa näinkin.
________________
24.10.2009-2.1.2010
________________
24.10.2009 klo 9:00 EET
BREAK DOWN THE WALL: Juhan matkablogi alkaa
"(...) humanististen tavoitteiden ja tämän päivän maailman realiteettien väliin on noussut muuri. Joten nyt on tullut aika purkaa tuo muuri, ja siihen tarvitaan kaikkien maailman humanistien yhteenliittymä." - Silo, 1993
No niin, tässä istun junassa Helsingistä Kouvolaan, ja tästä alkaa minun osallistumiseni Maailmankulkueen Perusryhmän matkaan. Kouvolassa kohtaan Isabellen ja Mickyn, jotka ovat matkustaneet läpi rauhantapahtumien ja kommellusten sarjan Uudesta Seelannista Suomeen. Päämäärämme tänään on Savonlinna, jossa serkkuni Tapio on järjestänyt yhdessä paikallisten rauhasta ja väkivallattomuudesta kiinnostuneiden nuorten kanssa huomenna toteutuvan pienimuotoisen kulkueen ja iltatapahtuman.
Mutta itse asiassa matkani alkoi Stockmannin kellon alta 19 vuotta sitten.
Siellä minut pysäytti ruotsalainen tyttö. Luulin, että hän oli turisti, joka tahtoi opastusta. Mutta itse asiassa hän tahtoikin opastaa minua. Hän oli värväämässä jäseniä Humanistiseen Liikkeeseen, jota niihin aikoihin kutsuttiin vain nimellä "Liike". Niihin aikoihin ei ollut feissareita kaduilla; ilmiö yleistyi vasta paljon myöhemmin. Humanistisen Liikkeen aktivistit olivat ainoita silloin, ja me teimme katutyötä varsin eri tyylisesti. Olimme vapaaehtoisia – kuten olemme edelleen – emmekä palkollisia. Emme myöskään lähestyneet ihmisiä kuluttajina tai kansalaisina, vaan ihmisinä. Alkurepliikkimme oli "Hei, minun nimeni on ... Mikä sinun nimesi on?"
Tuntuu asiaankuuluvalta tällä hetkellä kiinnittää huomiota Maailmankulkueen taustaan. Rauhan ja väkivallattomuuden ajatukset, joita Maailmankulkue ajaa; aktivistiverkosto, joka mahdollistaa koko kulkueen konkreettisen toteutuksen; kulkueen päätösetappi Argentiinan ja Chilen rajamailla sijaitsevassa Punta de Vacasin opintokeskuksessa/rauhanpuistossa - kaikkia näitä yhdistää yhden ihmisen elämäntyö: argentiinalaisen viininviljelijän ja kirjailijan nimeltä Mario Luis Rodriguez Cobos, joka tunnetaan paremmin kirjailijanimellään Silo.
Tuo julkisuudessa melko tuntematon henkilö on sekä mystikko että aktivisti, jonka aloitteesta on syntynyt useita järjestöjä. Hän ei tietenkään ole toiminut yksin, vaan yhdessä muitten kanssa. Tuohon Silon perustamien ryhmien muodostamaan aatteelliseen yhteisöön liittyi vuonna 1970 myös Maailmankulkueen isä, Espanjan Toledosta kotoisin oleva Rafael de la Rubia, joka saapuu maanantaina kello 16 Länsisatamaan. Ja Helsingin keskustassa vuonna 1990 liittyi tuohon porukkaan siis myös allekirjoittanut, jolle de la Rubia kertoi Maailmankulkue-ajatuksestaan italialaisen pikkukaupungin Attiglianon torikahvilan terassilla toukokuussa 2008. Silloin toiset sanoivat: "ai se Maailmankulkue. Älä ota sitä niin vakavasti, se on Rafan pilvilinna..." Siinä vaiheessa kulkue oli vielä pilvilinna. Mutta paria kuukautta myöhemmin itse Silo, eli Mario Rodriguez, ehdotti kaikille Humanistisen Liikkeen jäsenille, että tähän mennään mukaan: juuri tästähän olemme puhuneet kaikki nämä vuodet. Nyt on oikea hetki ja nyt tätä tarvitaan.
Silon mukaantulo laittoi isot pyörät pyörimään ja Rafa ei ollutkaan enää yksin pilvilinnansa kanssa.
Vähitellen mukaan kampanjaan tuli myös useita muita järjestöjä eri puolilla maailmaa ja kulkueesta tuli todella nimensä veroinen Maailmankulkue, jollaista ei ole milloinkaan ennen ollut. Muihin kannattajiin liittyi jossain vaiheessa Suomen tapahtumien suhteen merkittävä henkilö: intialainen Sri Mata Amritanandamayi, joka tunnetaan paremmin nimellä Äiti Amma. Suomen, tai erityisesti Helsingin, tapahtumien suhteen hän on merkittävä henkilö siksi, että suomalaisten rauhanjärjestöjen lisäksi Amman seuraajat ovat olleet aktiivisimpien joukossa kulkueen promotoimisessa.
Matkani ulottuu nyt siis Perusryhmän kanssa Savonlinnaan (samalla kun Perusryhmän muita jäseniä on Porvoossa, Pietarissa ja Tallinnassa), sitten Helsinkiin, Tukholmaan ja Kööpenhaminaan. Jään toiseen kotimaahani Tanskaan viikoksi ja matkustan sitten pariksi päiväksi Berliiniin. Berliinin tapahtuma tulee olemaan historiallinen ja ansaitsee tulla mainituksi jo tässä.
Osasyynä sille, että kerron Maailmankulkueen taustavaikuttaja Mario Rodriguezista, on hänen osallistumisensa Maailmankulkueeseen Berliinissä. Marraskuussa Berliini tulee olemaan maailman huomion keskipisteenä Berliinin muurin 20-vuotisen – ja toivottavasti lopullisen! - poissaolon vuoksi. Samalla Nobelin rauhanpalkinnon voittajat kokoontuvat Mihail Gorbatsovin isännöimään Nobelin rauhanpalkittujen kymmenenteen vuosittaiseen huippukokoukseen. Gorby tutustui Silon ajatuksiin jo 1980-luvun alussa ja on kirjoittanut aiheesta myös esseen, jossa hän tunnustaa, että hänen esittelemiensä perestroikan ja glasnostin ajatusten ja Silon ehdotusten välillä on "samankaltaisuutta." Tuo samankaltaisuus ulottuu myös Nobel-voittajien huippukokouksen aiemmin julkaisemaan (ja Gorbatsovin lähipiirin laatimaan) ”Kirjeeseen (Charter. Mikä olisi oikea suomennos?) Kohti Väkivallatonta Maailmaa”, jonka Maailmankulkue on omaksunut yhdeksi perusasiakirjoistaan. (Muut perusasiakirjat ovat Kaupunginjohtajat Rauhan Puolesta -verkoston ”Hiroshima-Nagasaki-protokolla” sekä ”Maailmankulkueen Julkilausuma”.)
Virallisesti tuon Kohti Väkivallatonta Maailmaa -kirjelmän ojentavat Nobel-voittajat Maailmankulkueelle (Rafael de la Rubialle) Berliinissä. Sitä ennen Silo pitää kahdenkymmenen minuutin mittaisen puheen. Kun kyseessä on laajempi mediatapahtuma kuin missä hän on koskaan ennen esiintynyt, on mielenkiintoista kuulla, minkälaisen viestin hän tahtoo antaa. Laaja mediatapahtuma tarkoittaa tässä sitä, että Nobel-voittajat pyrkivät saamaan yhden suurista kansainvälisistä kanavista lähettämään koko tilaisuuden suorana lähetyksenä. Eli tämä on ehkä mahdollista nähdä suorana myös suomalaisissa kodeissa.
Toisaalta, kuten Mahatma Gandhi sanoi, väkivallattomuus on yhtä vanha kuin vuoret. Mitään uutta ei siinä mielessä ole sanottavissa eikä kuultavissa. Rauha löytyy tietoisuuden syvyyksistä, kuten rakkaus löytyy sydämen sopukoista. Ehkä runollisesti sanottu asia, mutta muulla tavoin ei tiettyjä tosiasioita voi kuvailla. Ja kun puhun tosiasioista, niin tarkoitan asioita, joilla on vaikutusta ihmisissä ja maailmassa – vaikutusta, jota voi toki myös tieteellisesti mitata... kaikki kun liittyy kaikkeen.
Ja siitä on kyse sekä Nobel-voittajien kokouksessa, että tässä Maailmankulkueessa. Otsikkona Nobel-voittajilla on ”muurien kaataminen.” Koko planeetta ja me ihmiset yksilöinä ja yhteisöinä kaipaamme nyt kipeästi eheytymistä.
________________
26.10.2009 klo 12:00 EET
Matka jatkuu. Junassa taas, nyt takaisin Helsinkiin. Vierelläni Micky naputtelee konettaan hassulla nopealla kaksisormijärjestelmällään, keskittyneenä sinfoniaansa kuin vimmainen pianisti.
Vastaanotimme vierailijat Kouvolassa, missä tätini kotona heitä odotti juhlallisesti katettu kevyt lounas. Lyhyen vierailun jälkeen matkasimme Savonlinnaan. Serkkuni Tapio oli järjestänyt Savonlinnan kulkueen ja paikallislehdissä oli ollut siitä juttuakin, mutta Tapio tuntui pessimistiseltä. - Ei ole kuin muutamia, jotka varmasti ovat tulossa, hän valitteli.
Päätimme ottaa vierailusta sen irti, mikä mahdollista. Mikä olisi vierailun tarkoitus, jos tapahtumaan tulee vain muutama henki - sitähän ei tiedä, montako tulee, mutta kun on luvattu sadettakin... Ainakin siitä tulisi hyvä lepotauko ja mahdollisuus tehdä rästiin jääneitä töitä tietokoneella - kuten videoita.
Rantamökillä, missä majailimme, Isabelle alkoi tehdä hassua videota suomalaisen kesämökin merkityksestä rauhantyölle. Allekirjoittanut pääsi siten kansainvälisen huomion keskipisteeseen suomalaisen kylähullun hahmossa. Lisäksi teimme loistokkaan ja menestyksekkään suoran toiminnan iskun autiolle saarelle, jonka julistimme ydinaseettomaksi ja väkivallattomaksi vyöhykkeeksi.
Tapion ja muiden sukulaisteni hoivissa kaikki järjestyi parhain päin. Micky ja minä saimme jopa hiustenleikkuun, pyykit pestyä ja käytössä oli langaton netti.
Sunnuntaina oli vuorossa itse kulkue. Valtasimme ensin Olavinlinnan, ja sitten kiirehdimme kulkueen lähtöpaikalle, jonne olikin jo alkanut virrata väkeä. Ei pelkästään viisi tai kuusi henkeä, vaan viitisenkymmentä, mukana lapsia, koiria, valokuvaajia, yksi vanhempi rouva rullaattorin kanssa, nuoria rauhanlipun kanssa, ihmisten itse valmistamia kylttejä, ja toimittaja Itä-Savosta. Värikäs ja iloinen kävelevä ryhmä, eikä edes satanut. Matkalla kulkueeseen liittyi, tavallaan, myös joukko sorsia.
Kävelimme lopuksi kaupungintalolle, koska Tapio oli sopinut meille tapaamisen Savonlinnan kaupunginjohtajan kanssa. Tuo tapaaminen, missä esittelimme Kaupunginjohtajat Rauhan Puolesta -järjestön ja heidän Hiroshima-Nagasaki-protokollansa kaupunginjohtaja Janne Laineelle, oli vasta pari tuntia myöhemmin, mutta kävimme kuitenkin kaupungintalolla ottamassa kuvan.
Kulkueen jälkeen oli tarkoitus, että MIcky ja Isabelle näyttäisivät videoita ja kertoisivat matkastaan, mutta useimmat ihmiset katosivat paikalta kulkueen jälkeen, ja vain viitisentoista jäi ravintolaan. Lisäksi suomalaiseen tyyliin ihmiset eivät sijoittautuneet lähelle videotykkiä ja akustiikka ei suosinut videoiden näyttämistä. Päätimme koota paikalla olevat yhteen pöytään ja tehdä keskustelutilaisuuden pikemmin kuin luennon tai esityksen. Videot pyörivät kaukana taustalla ilman ääntä, ollen "myötäläsnä" tilaisuudessa, joka oli osa Maailmankulkuetta.
Keskustelu olikin hyvä vaihtoehto, vaikka Isabelleä vähän harmitti, että hänen videonsa jäivät näkemättä ja että hän jäi keskustelussakin syrjään, kun Micky "varasti shown." Useat paikallaolijoista tunsivat vahvasti rauhan ja väkivallattomuuden asioista ja varmaankaan tämä ei ollut viimeinen Maailma Ilman Sotia ja Ilman Väkivaltaa -järjestön aloitteesta tehty tapahtuma Savonlinnassa.
Isabellen tekemä hauska video Savonlinnasta löytyy osoitteesta:
http://www.youtube.com/watch?v=ChChikmjcwQ
Mickyn kuvia Suomesta:
http://www.flickr.com/photos/micky-hirsch/sets/72157622527783517/
________________
31.10.2009 klo 11:00 CET
Matkalla on vaikea ehtiä kirjoittamaan ja löytämään sähköä ja nettiyhteyttä. Helsingissä oli kiire järjestelyissä ja tapahtumissa - kahdenkymmenen hengen isännöiminen ja lehdistötilaisuuden, kulkueen, juhlatilaisuuden ja tapaamisen järjestöjen kanssa järjestelyt vaativat jonkun verran energiaa... Ruotsinlaivalla meni aika sosiaaliseen yhdessäoloon ja pidimme myös pitkän kokouksen. Lisäksi olin nukkunut edellisenä yönä vain neljä tuntia, joten en olisi edes jaksanut keskittyä kirjoittamiseen.
Ruotsissa olimme koko ajan liikkeellä. Kävelimme koko päivän, useita kilometrejä, laivalta parlamenttiin, parlamentista ravintolaan, ravintolasta majoitukseen; sitten veimme matkatavarat säilytykseen rautatieasemalle, ostimme lamppuöljyä Hiroshiman soihtuun ja menimme... marssille kävelemään. Lopuksi tapahtuma Sergels torgilla ulkona kylmässä kesti kaksi tuntia - suuri osa tuosta ajasta oli tanssia, joten kylmä ei kuitenkaan tullut, ainakaan minulle.
Helsingin tapahtumat menivät hienosti ja säästä huolimatta kulkueessa oli kolmisen sataa henkilöä. Sateisen marssin tunnelma oli erittäin innostunut, ja sekä Savoy-teatterissa että presidentinlinnassa saimme kokea poikkeuksellista inhimillistä lämpöä ja osaamista.
Nyt olemme Tanskassa ja taaskaan, vieläkään ei ole aikaa kirjoittaa tämän enempää. Viime yön nukuin omassa sängyssäni Roskildessa, edellisen junassa Tukholmasta Malmöön. Eilisestä suuren osan vietin lentokentällä vastaanottamassa Tukholmasta ja Oslosta tulijoita. Olen harkinnut mahdollisuutta matkustaa osallistumaan Prahaan ja Budapestiin, mutta se on ehkä liikaa tällä hetkellä. Kulkueen kanssa matkaaminen on ällistyttävä kokemus, mutta muutakin mahtuu elämään. Menen sitten Berliiniin Nobel-voittajien kokoukseen seuraavaksi osallistumaan kulkueen tapahtumiin noin viikon päästä. Mutta lähipäivinä kirjoittelen tänne yksityiskohtaisemmin ja laitan linkkejä videoihin jne. Nyt on kiirehdittävä kulkueeseen Kööpenhaminan keskustaan!
________________
4.11.2009 klo 14:00 CET
Kuvittelin, että olisin palaamassa arkeen, mutta sellaisesta ei ole tietoakaan... matka jatkuu jo hyvin pian... suunniteltua aiemmin. Sen verran aikaa ja työrauhaa (maailmanrauhan eräänä osa-alueena) löytyy kuitenkin nyt, että voin kirjoittaa yhteenvedon matkastani Helsingistä Kööpenhaminaan.
Helsingissä ensimmäinen varsinainen tapahtuma oli Perusryhmän valtaosan vastaanottaminen Länsisatamassa. Tallinnassa ryhmäläiset olivat tutustuneet Eestin historiaan ja laulavaan vallankumoukseen sekä tavanneet Vihreän puolueen edustajia parlamentissä. Länsisatamaan heitä vastaanottamaan tuli minun ja Mickyn ja Isabellen lisäksi laulajatar Kirsi Ranto, joka seuraavana päivänä lauloi upeasti Savoyssa tilaisuutemme päätöslaulun, josta hieman kuuluvissa täällä:
Isabellen tekemä video Helsingistä 27.10.
Tiistai 27.10. puolestaan oli sadonkorjuun aikaa minulle. Pitkän työrupeaman tulos pääsi näkyville maanlaajuisesti. Suomessa uutiskynnyksen määrittelevät käytännössä STT, HS ja YLE, ja kaikki näistä kirjoittivat tiistain tapahtumista. STT ja HS tulivat lehdistötilaisuuteemme ja YLE tiedusteli tilanteesta puhelimitse. Lisäksi Mikko von Hertzen ilmestyi sekä HS:n että Metro-lehden sivuilla sekä YLEn radion ja Radio Helsingin aalloilla Maailmankulkueesta puhumassa jo edeltävän viikon aikana. Itsekin pääsin puhumaan radiossa suorassa lähetyksessä Radio Suomessa tuon hektisen tiistain aikana ja mielestäni selviydyin ihan kohtuullisesti. Myös MTV3 oli paikalla Presidentinlinnassa, mutta en tiedä, lähettivätkö he uutista.
Vaikka kulkue oli mahtava kokemus - että sateesta huolimatta sadoittain ihmisiä tuli kadulle - ja vaikka Savoyn ohjelma oli ällistyttävän upea enkä mitenkään osaa riittävästi kiittää vapaaehtoisia taiteilijoita ja Perusryhmän jäseniä hienoista esiintymisistä, olen kuitenkin sen verran isänmaallinen, että kyllä päivän kohokohta oli vierailu Presidentinlinnassa. Toisaalta tietenkään en sanoisi näin, jos Tasavallan Presidenttinä olisi itselleni vastenmielinen henkilö. Samanmielisyytemme tulee selkeästi esiin Micky Hirschin kertomuksessa:
Kuvia tiistain tapahtumista löytyy Ossi Kajasin sivuilta:
Keskiviikkona keskustelimme useiden osallistuneiden järjestöjen ja vapaaehtoisten kanssa Rauhanasemalla Pasilassa. Ystäväni Terhi innostui siellä lähtemään kulkueen mukana Tukholmaan ja viime hetkellä ehti käydä hakemassa matkatavaransa.
Lopuksi on mainittava ruokailu- ja kokoontumispaikkamme Tuhannen ja Yhden huoneen tanssisali, joka oli varsin toimiva yhteisö langattomine nettiyhteyksineen. Vapaaehtoisten tekemä ja rauhanjärjestöjen (valtiontuella eli koko kansan tuella) rahoittama yksinkertainen ja terveellinen suomalainen kasvisruoka ei kuitenkaan kaikille tuntunut mieleisimmältä vatsantäytteeltä, ja matkallamme kaupungilla jotkut sujahtivat välillä McDonaldsiin. Mitään puritaanisuutta ei tämä Maailmankulkue siis edellytä. Tietysti löytyi myös niitä, joille kasvikset olivat nimenomaan toiveruokaa.
Tässä yhteydessä mainittakoon ympäristöasioista huolestuneille, että vaikka toiminnassamme ensisijaisena ovat pitkän tähtäimen rakenteelliset ja asenteelliset muutokset eikä pelkästään välitön vaikutus, matkamme hiilidioksidipäästöt paikataan lahjoituksilla puiden istuttamisprojekteihin.
Ruotsinlaivalla lihansyöjät olivat tietysti tyytyväisiä seisovan pöydän äärellä. Ruokailun ja kannella seikkailun lisäksi pidimme laivalla pitkän ryhmäkokouksen. Perillä meidät otettiin iloisesti vastaan laivarannassa. Ohjelmaan kuului vierailu parlamentissa, kulkue sekä iltajuhla Sergels Torgilla. Parlamentti oli valitettavasti lomilla aivan kuten Suomessakin oli ollut, ja tapasimme vain kaksi kansanedustajaa, mutta he olivat aktiivisesti samanmielisiä; Vihreiden Per Bolund ja Liberaalipuolueen Anita Broden, joista etenkin jälkimmäinen teki hyvin myönteisen vaikutelman meihin.
Tukholmassa oli mukana myös Norrköpingin ryhmä. Perusryhmästä Luis ja Petra olivat lentäneet Norrköpingiin Helsingistä ja osallistuneet siellä varsin huolellisesti järjestettyyn koko päivän ohjelmistoon. Norrköpingin Maailma Ilman Sotia -ryhmä tuli sitten heidän kanssaan myös Tukholmaan osallistumaan.
Tukholmasta mieleen jäi päällimmäisenä valitettavasti väsymys pitkistä kävelyretkistä. Maisemat olivat kauniit, mutta lepo jäi vähiin. Sergels Torgin iltajuhla ulkona kylmässä kesti kaksi tuntia ja tanssimme melkein koko ajan lämpimiksemme. Juhlan jälkeen tunkeuduimme Kulturhusetin kellarissa sijaitsevan taidenäyttelyn lattialle risti-istuntaan pitämään päivittäistä kokoustamme kaoottisessa väsymyksessä, kunnes vartija heitti meidät ulos ja laittoi ovet lukkoon. Päivän päätteeksi keskellä yötä ahtauduimme kookkaine matkatavaroinemme kuuden hengen osastoomme Tukholma-Malmö-junaan. Nukahdin välittömästi ja nukuin kuin tukki aamukuulutukseen saakka.
Mainittakoon kuitenkin, että kaikki tämä tapahtui kulkueelle tyypillisessä iloisessa hengessä.
Lyhyen Malmön aamukahvin, ystävämme Victoria Adeffin tekemän haastattelun ja aseman edustalla sijaitsevan Nonviolence-patsaan kuvaamisen jälkeen matkasimme Köpikseen. Siellä ohjelmassa oli aamiaisen jälkeen lehdistötilaisuus, johon ei tullut ketään, ja Peace Alliance -nimisen paikallisen järjestön rauhankonferenssi, jossa pyrittiin Rauhanministeriön perustamiseen kaikissa maissa ja erityisesti Tanskassa.
Suurimman osan päivästä vietinkin sitten lentokentällä saapuvien matkustajien vastaanottopisteessä. Olimme lähteneet tuota lehdistötilaisuutta ja rauhankonferenssin alkua varten kuuden hengen joukolla ennakkoon matkaan, ja loput porukasta Tukholmasta sekä Juanita ja Montse, jotka olivat Oslossa, saapuivat illansuussa. Oslon lento oli pari tuntia myöhässä ja minulta ja muilta kentälle odottamaan jääneiltä jäi Kööpenhaminan iltatilaisuus käytännössä kokonaan näkemättä. Tästä videosta olen sen myöhemmin nähnyt:
Saimme myös kansallisen television TV2 Lorryn paikalle, kuten tuosta Isabellen videostakin näkyy.
TV2 Lorryn lähetys, jossa myös Maailmankulkueen tapahtumasta Köpiksessä
Seuraavana päivänä merkittävin tapahtuma oli kulkue Kööpenhaminan keskustassa, johon osallistui vain hieman yli sata ihmistä. Bolivian suurlähettilään sekä Perusryhmän Micky Hirschin puheet RauhanVahdin luona Christiansborgin linnanpihalla loivat tunnelmaa. Poliisi oli päättänyt antaa meidän kävellä omin nokkinemme, mikä oli sinänsä aivan piristävä ja jännittävä tilanne. Poliisin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti käytimme oikeanpuoleista kaistaa ja annoimme autoille mahdollisuuden ohittamiseen, joten suurta häiriötä liikenteelle ei pienestä soihtuja kantavasta kulkueestamme ollut. Tunnelma oli loistava ja melkein koko kolmen kilometrin matkan lauloimme tunnaria "We want peace" kyllästymiseen saakka.
Illalla kokoonnuimme Valbyssä pieneen juhlatilaisuuteen, jonka kohokohta oli ystävämme emeritusprofessori John Averyn puhe. Perusryhmä jatkoi matkaansa aamuvarhain jakautuneena Länsi-Euroopan ja Itä-Euroopan matkalaisiin. Länsi-Euroopan ryhmän matkaohjelmaan kuuluu Alankomaiden lisäksi Belgia ja Ranska, kun taas itäinen ryhmä kulkee Tsekeistä Unkariin ja Saksaan (Berliiniin). Veljeskansamme Unkarin presidentti on muuten vastikään ilmoittautunut Maailmankulkueen kannattajaksi! Eurooppalaisia presidenttejä on mukana siis nyt jo kolme: Suomen, Unkarin ja Kroatian.
Ryhmät tapaavat jälleen Genevessä, johon saapuu myös Lähi-idästä ja Balkanilta tullut virtaus, sekä Ranskan sisäinen matkaryhmä, ja vielä joku ryhmä jostain, mitä en edes muista (varmaankin se oli Sveitsin sisäinen ryhmä.) Tämä isompi joukkio yöpyy Genevessä kaikki yhdessä pommisuojassa!
Geneven jälkeen matka jatkuu Milanoon ja muihin Italian kaupunkeihin, kunnes päätyy Roomaan. Kaikki tiet vievät rakkauteen (amor), ja odottamatta minunkin tieni vie Roomaan, jossa liityn uudestaan Perusryhmään. Sitä ennen osallistun kuitenkin vielä Berliinissä ensi keskiviikkona 11.11. Nobelin rauhanpalkittujen huippukokoukseen, jossa Humanistisen Liikkeen perustaja, argentiinalainen Mario "Silo" Rodriguez puhuu. Samalla jotkut toiset Perusryhmän jäsenet tapaavat Roomassa katolisen kirkon johtajan, paavi Benedictus XVI:n.
Osallistun Perusryhmän matkaan Rooman jälkeen Espanjassa ja Länsi-Afrikassa, koska eräs toinen ryhmän jäsen on estynyt matkaamasta ja lahjoitti matkakassansa ryhmälle, joka sitten kutsui minut jatkamaan matkaa. Matkasta tulee rankka ja pitää ottaa vielä ennen lähtöä pari puuttuvaa rokotusta, mutta muuten minulla on mahdollisuus osallistua ja kun voin olla avuksi ja kokea jotain näin ainutlaatuista, niin on otettava riski. Palaan siis Marokkoon, johon tein perheeni kanssa ikimuistoisen vierailun viisivuotiaana, ja Senegaliin, jossa kävin muutama vuosi sitten ja ihastuin paikallisten ihmisten pehmeään tarkkaavaisuuteen ja vapaamieliseen islamilaiseen henkisyyteen.
Senegalin jälkeen en tiedä, mihin olen menossa. Ehkä jatkan mukana, ehkä pidän tauon esim. USA:ssa, ehkä palaan Tanskaan. Voisi vaikuttaa järkevältä ostaa lennot aiemmin etukäteen, mutta tilanteet muuttuvat. Olen jo oppinut, että tämän kulkueen toiminta on hyvin monimutkainen yhdistelmä pitkään ennalta suunniteltua ja askel askeleelta tapahtuvaa, ja että yksilöllisten suunnitelmien on sovittauduttava kollektiiviseen tehtävään, eikä toisinpäin. Siksi lähden matkaan luottaen tulevaisuuteen ja tietämättä tarkkaan, mihin olen menossa... mutta tietäen suunnan, mihin pyrimme.
________________
11.11.2009 klo 19:00 CET
Berliinin taivaan alle laskeuduin päivänä, jolloin oli kulunut tasan 20 vuotta muurin murtumisesta. Ihmettelin vapausnäyttelyä Alexanderplatzilla ja mietin, mitenkähän raskaita lohkareita pitää vielä siirtää tällä rauhattomuudesta ja väkivallasta vapautumisen ja vapauttamisen matkalla. Illalla tapasin vanhoja ja uusia ystäviä Berliinin Humanistisessa Kulttuurikeskuksessa Amsterdamer Strassella ja kuulin tulevien päivien suunnitelmia ja kokemuksia Lähi-idässä ja Balkanilla ja Euroopassa matkustaneilta Maailmankulkijoilta.
Eilen osallistuin iltapäivällä Nobelvoittajien Maailmanhuippukokouksen ensimmäiseen päivään Berliinin raatihuoneella. Suomesta paikalla olivat lisäksi Vappu ja Ilkka Taipale. Päivän suurin tähti oli Mikhail Gorbachov, mutta Berliinin muurin murtumiseen liittyvästä historiallisesta keskustelusta Lech Walesan, Etelä-Afrikan entisen presidentin Frederik Willem De Klerkin sekä Nelson Mandelan taistelutoveri Ahmed Kathradan kanssa en kuullut kuin pienen pätkän. Myöhemmin iltapäivällä tosin menin Pressenza-uutistoimistossa toimivien ystävieni kanssa Gorbachovin lehdistötilaisuuteen, jossa saimme kuulla historiantulkintaa mieheltä, joka todennäköisesti esti kolmannen maailmansodan. Paikallinen poliittista historiaa tutkiva ystäväni kritisoi Gorbachovin talouspolitiikkaa, mutta rauhanaatteen kannalta ainakin Gorbachovin siirroista saa olla kiitollinen.
Eilisen mielenkiintoisin puhe minulle oli kuitenkin Muhammad Yunus, mikrolainoja myöntävän Grameen-pankin perustaja. Yunus ei lukenut paperista puhettaan eikä ollut kuivan asiallinen kuten poliitikot, vaan puhui käytännöstä. Koko huippukokouksen teemana oli "Uusien muurien murtaminen ja siltojen rakentaminen ihmisoikeuksien maailmaan ja maailmaan ilman väkivaltaa" ja Yunus puhui köyhien ja rikkaiden välisten muurien murtamisesta - elämästä, jossa raha ei ole ainoa ja korkein yhteiskuntaa ohjaava arvo, vaan jossa onnellisuus löytyy myös antamisesta. Hän kertoi muunmuassa, että viime neljän vuoden aikana Grameen-pankki on työskennellyt kerjäläisten kanssa. Kerjäläisille on myönnetty mikrolainoja ja sanottu: "kun nyt kuitenkin menet ovelta ovelle kerjäten, niin miksi et ottaisi mukaan jotain kevyttä kantamusta ja myisi samalla ihmisille kantamiasi tuotteita?" Sillä tavoin yksipuolisesta ja nöyryyttävästä kerjäämisestä ovat useat päässeet ihmisarvoiseen pienyrittäjän elämään - 100.000 kerjäläisestä, joiden kanssa Grameen on toiminut viime neljän vuoden ajan, 17.000 on lopettanut kerjäämisen kokonaan ja suurin osa jatkaa osapäiväisenä kerjääjänä ja osapäiväisenä kauppiaana - tietäen seutunsa ja mistä taloista voi saada jotain kerjäämällä ja ketkä puolestaan ostavat.
Köyhyyden voittamisen alueella Yunus kertoi myös YK:n vuosituhattavoitteista vuoteen 2015. Siinä yhteydessä hän huomautti, että Kiinan poliittista sulkeutuneisuutta ja ihmisoikeustilannetta voidaan kritisoida, mutta tosiasia on, että Kiina on viime vuosien aikana nostanut suuremman joukon ihmisiä köyhyydestä kuin missään koskaan ihmiskunnan historiassa.
Illalla Humanistisen Liikkeen väki ja Maailmankulkueessa vaikuttavat ystävät kokoontuivat illanviettoon. Eri puolilta maailmaa saapunut humanistiperhe oli tullut todistamaan liikkeen perustajan historiallista puhetta tämänpäiväisessä Nobelvoittajien huippukokouksen sessiossa. Tunnelma oli täynnä sydämellistä iloa ja illan huippukohtia olivat saksalaisten humanistien mahtava lauluesitys sekä palestiinalaisen rauhanaktivisti Alin puhe.
Tämän päivän sessiossa Nobelvoittajien kokouksen alussa aamulla olikin sali täynnä Humanistisen Liikkeen väkeä. Suurin osa näistä haihtui liikkeen perustajan Mario "Silo" Rodriguezin puhuttua pörisemään viereiseen kahvilaan. Ehkä heidän mielestään tylsät puheet, joissa toistetaan samoja asioita, mitä me jo tiedämme, eivät kiinnostaneet - ainakaan yhtä paljon kuin vanhojen ystävien kanssa jutteleminen kaikista niistä kokemuksista ja suunnitelmista, mitä on tapahtunut ja käynnissä. Minä jäin saliin seuraavan session ajaksi, koska aiheena oli ydinaseriisunta, mutta valitettavasti juuri mitään uutta en saanut kuulla. Pugwashin pääsihteeri Cotta-Ramusinon puhe jäi kuitenkin mieleen hienona ja asioita vakavasti ja kriittisesti tutkivana ja hänen ansiostaan kokouksen päätöslauselmassa ei puhuta pelkästään epämääräisten muurien kaatamisen tarpeesta, vaan myös konkreettisten muurien kuten Gazassa, Intian ja Pakistanin välillä sekä Pohjois- ja Etelä-Korean välillä.
Mutta palataan vielä päivän avajaisiin. Päivän avajaisiksi esiteltiin siis Maailmankulkue rauhan ja väkivallattomuuden puolesta ja Silo piti aiheesta puheen, joka löytyy myös suomeksi sivuilta www.silo.net. Ennen Silon puhetta näytettiin video kulkueen matkan alkupäästä Aasiassa ja Lähi-idässä; valitettavasti Suomeen saakka ei tuossa videossa ehditty. Videon jälkeen vuoden 1976 Nobel-voittaja Mairead Corrigan Maguire piti valtavan hienon, ainakin minun tunteisiini syvästi vetoavan puheen. Silon puhuttua Mairead Corrigan Maguire ojensi kulkueen puhemies Rafael de la Rubialle Väkivallattoman Maailman Peruskirjan ja vastaanotti puolestaan jonkinlaisen Maailmankulkueen kunnialaatan, jota en ehtinyt tarkemmin näkemään.
Yksi päivän sessioista, joka käsitteli suvaitsemattomuuden muurien murtamista, minulta jäi kuulematta, kun kävin järjestelemässä Mauritanian viisumihakemustani ja syömässä. Palasin ajoissa kuullakseni Berliinin taivaan alla elokuvaohjaaja Wim Wendersin puheenvuoron, jossa hän kertoi kylästä Etelä-Italiassa, josta hän teki dokumenttielokuvan. Kylä oli hänelle pieni toteutunut utopia, maahanmuuttajista enimmäkseen koostuva monikulttuurinen yhteisö, joka yhteistyöllä oli kohentanut sosiaalisen tilanteensa paljon paremmaksi kuin ympäristön muut, kyräilyyn satsaavat kuolevat kyläpahaset.
Toki jo enkelimäisittäin pukeutuneen companjeero Wendersin puheen aikana oli mediaa salissa aikaisempaa enemmän ja aktiivisempana, mutta silloinkin useat kamerat olivat suunnattuna yleisön eturiviin, johon oli pujahtanut vuoden 2009 Rauhanhuippukokouksen palkinnon voittaja - laulajatar Annie Lennox. Kun Lennox sitten kutsuttiin lavalle palkintoseremonioita ja puheenvuoroaan varten, kameramiehet sekosivat täysin. Voi vain ihmetellä, miten kukaan voi siinä salamoiden välkkeessä edes pitää silmiään auki. Yleisöstä ei istuessaan nähnytkään enää puhujia, ja kun Lennox tuli pitämään palkintopuhettaan, hän aloitti sen vaatimalla kuvaajia istumaan, mistä hän sai meiltä valtavat aploodit.
Mairead Corrigan Maguiren lisäksi Annie Lennox olikin tänään jo toinen nainen, joka vei sydämeni. Miesten turhantärkeät järkipitoiset mahtipontisuudet eivät mitenkään voi vetää vertoja naisten kokemuspohjaiselle tunneälylle. Lisäksi oli ällistyttävää seurata tuota laulajatarta, jonka ääni oli koskettanut sydäntäni jo varhaisnuoruudessani, nyt ihmisenä, joka ei ole pelkkä korkealla liitävä showbisneksen tähti, vaan äiti, joka tahtoo tehdä jotain paremman tulevaisuuden puolesta. Lennox sai palkinnon työstään Etelä-Afrikassa HIV/AIDS-epidemiaa vastaan erityisesti naisten ja lasten keskuudessa, mistä hän näytti muutaman lyhyen yksinkertaisen ja tunteisiin vetoavan videon. Hänelle selkeästi iloinen yllätys oli, että lopuksi Berliinin kaupunginjohtaja lahjoitti hänelle tunnustuksena työstään harmaan kivenmurikan: palan Berliinin muuria.
________________
14.11.2009 klo 23:30 CET
Terveisiä Madridista! En ehdi/jaksa kirjoittaa sekä englanninkielistä että suomenkielistä blogia, joten valitettavasti siirryn suurelta osin englanninkielisen blogin sivuille, jossa aluksi tämä:
World March conquers Barcelona
________________
19.11.2009 klo 10:30 GMT
Agadir, Marokko. Taas täällä, missä pienenä vietin viikon loman perheeni kanssa - 32 vuotta sitten. En millään ehdi kirjoittaa suomenkielistä blogia, joten pyydän, että luette englanninkielistä:
________________
2.12.2009 klo 10:00 EST
Terveisiä Washingtonista. Tänään pidämme Lincolnin muistomerkillä tilaisuuden kunnianosoituksena Martin Luther Kingin työlle. Toissapäivän iltana New Yorkissa kulkueen iltatilaisuus oli Riverside Churchissä, missä MLK piti viimeisen puheensa nimeltä "Beyond Vietnam". Tilaisuuden kunniapuhujana esiintyi tri. Bernard Lafayette, joka koordinoi Kingin liikkeen toimintaa. Puhe varmasti tulee saataville kokonaisuudessaan videolla, tässä sanon vain, että se oli yksi inspiroivimmista puheista, mitä olen kuullut. Lafayette laittoi salin energiat todella liikkeelle. Suuri kunnia meille saada hänen tukensa.
Muutenkin New Yorkin tapahtumat olivat loistavia. Yli tuhannen hengen marssi sateessa ja viimassa Brooklynin sillan yli New Yorkin kaupungintalolle, seremonia Ground Zeron luona ja vierailu Yhdistyneisiin Kansakuntiin. Tosin YK:ssa meitä oli yksi liian monta ja jonkun piti ilmoittautua vapaaehtoiseksi jäämään ulkopuolelle pääsihteeri Ban-Ki Moonin vastaanotosta. Kun kukaan ei tuntunut valmiilta jäämään pois, minä ilmoittauduin. En tiedä, oliko se oikea valinta, mutta se oli ainakin valinta, eikä arpa. Protokollan mukaisen muodollisen tapaamisen sijaan löysin YK:n meditaatiohuoneen, jonka Dag Hammarskjöld perusti vuonna 1957.
Täällä Washingtonissa majailemme kveekarien William Penn Housessa (http://williampennhouse.org/), kivenheiton päässä kongressin Capitolista (http://www.visitthecapitol.gov/). Juuri nyt, kun rauhassa istumme täällä olohuoneessa, sisään virtaa ryhmä 13-vuotiaita koululaisia. Saan kuulla, että tämä talo on rakennettu vuonna 1917 ja työn alla on talon muuttaminen ympäristöystävälliseksi ("green building"), jossa koululaisryhmä tulee auttamaan seuraavien kuuden viikon aikana.
Täältä Washingtonista lähden ulos kulkueen Perusryhmästä parin viikon ajaksi - pieni loma. Vierailen Minnesotassa serkkuni luona ja tutustun New Yorkiin ja Rio de Janeiroon, kunnes muut Perusryhmän jäsenet saapuvat Rioon ja tapahtumat jatkuvat taas.
________________
13.12.2009 klo 20:30 BRST
Rio de Janeiro. Täällä tänään pilvistä ja pientä sadetta. Tuuli tuo sateen ja viileämmän sään. En päässyt lähtemään Campo Grandeen, missä olisi ollut tapahtuma. Koko päivä omissa oloissa oleskelua. Ehkä olisi sateesta huolimatta ollut hyvä lähteä Copacabanalle uimaan - huomenna sitten. Koitan selvittää myös slummeihin menoa sosiaalityöntekijöitten kanssa.
Torstaina tulevat muut Maailmankulkueen Perusryhmän jäsenet - siihen saakka mulla käytettävissä oma iso kämppä metrolinjan päättärillä ja vapaata. Anekdootteja: Puhelin kämpässä on niin vanha, että numerot ovat näppäimistä kuluneet pois, joten voi vain arvailla, meneekö numero oikein. Ostin kioskista Rion kartan, joka maksoi yli 5 euroa ja oli surkea: huolimaton ostos! Molemminpuolinen kielitaidottomuus (minä ei portugalia, toiset pelkkää portugalia) johtaa sosiaaliseen kömpelöyteen, eikä hoida asioita kunnolla. Haaste kehonkielen ja mielenrauhan - sosiaalisen rohkeuden - kehittämiseen! Eilen syötiin päivällistä loistavassa pizzapaikassa: ainoa ruokalaji on pizza, syö niin paljon kuin haluat, tarjoilijat tulevat pöytiin esittelemään pizza kerrallaan: "tässä olis tällaista, kuka tahtoo viipaleen tätä?" Jälkiruokakin on pizzaa - suklaapizzaa, leivospizzaa, ... kaikki tosi maukasta.
Copacabanalla kävimme jo eilen päivällä - lämpötila eilen oli n.15 astetta enemmän kuin tänään ja paahtava aurinko! Kävelimme ja mietimme mahdollista tarkempaa reittiä seuraavan lauantain Maailmankulkueelle. Illansuussa oli kulkueen paikallisen järjestäjäryhmän kokous, missä Campo Granden järjestäjä kertoi tämänpäiväisestä tapahtumasta, missä moottoripyöräkerhot ajavat Maailmankulkueen tapahtumassa ja sitten on jotain koululaisten kanssa ja kulttuuritapahtumaa. Sinne en siis tänään päässyt, kun ei ollut ketään, joka olisi opastanut minut sinne - paitsi yksi kaveri joka lähti sinne jo aikaisin aamulla, mikä minua ei kuitenkaan huvittanut tällä kertaa. Eilisessä kokouksessa myös tietysti suunniteltiin tulevia tapahtumia Copacabanalla ja Vapahtajapatsaalla. Jännä detalji että tulin tänne Vapahtajapatsaan kaupunkiin Vapaudenpatsaan kaupungista.
Matkalla ihmishahmoisten patsaitten merkkaamien kaupunkien välillä pysähdyin yötä Sao Paulossa (halvempi lento tuolla välilaskulla). Siellä Brasilian Humanistinen Liike on vahvin, ja käväisin lyhyesti heidän sosiaalikeskuksessaan illalla. Jäi varsin myönteinen vaikutelma - ehkä paluumatkalla käyn Saossa muutaman päivän vierailulla.
Täällä Brasiliassa on kaikille hirveän tärkeää kannattaa jotain jalkapallojoukkuetta. Järjestäytyneet faniklubit ovat usein täydessä jengisodassa toisiaan vastaan. Sao Paulossa Maailmankulkueeseen on saatu kuitenkin eri futisfaniklubeja mukaan marssimaan yhdessä, kaikkien suureksi hämmästykseksi! Rauhan ja väkivallattomuuden merkeissä. Hieno saavutus ja kulkueen tarkoituksen toteutuminen, tulee olemaan kiinnostavaa! Klubit kilpailevat jo myönteisen asian merkeissä: yksi klubi toi jossain esiin ison Maailmankulkueen lipun. Toisen klubin porukat välittömästi alkoivat kysymään kulkueen järjestäjiltä, "Miten noilla on tollanen lippu ja meillä ei?" mihin vastaus: "Ne on sen ite tehneet..." ja siihen tämä toisen klubin edustaja: "Me tehdään isompi!"
Eilen kävelyllä kokouksesta pizzeriaan nuori humanistiaktivisti Vini kertoi aloitteestaan köyhälistöalueella (mitä täällä kutsutaan faveloiksi). Tarkoituksena on ensi viikonlopun aikana tehdä pitkä graffiti rauhan ja väkivallattomuuden aiheesta, innoittajana Chilen maailman pisin graffiti (2km), "rauhanmuuri" (tsekkaa youtubesta "muro por la paz", muro on muuri eikä muro, esim. http://www.youtube.com/watch?v=kYHKaG6fG40). Vini tuntee kuuluisia popartisteja ja saisi heitä tapahtumaan, mutta huomenna vasta selviää, löytyykö maaleihin rahoitusta. Graffitiartistit ovat myös jo ilmoittautuneet. Jos homma onnistuu, niin tarkoituksena on saada paikalle viitisen tuhatta nuorta - koko favelassa asuu n.160.000 henkeä. Vini lähti vain liikkeelle asian kanssa kovin myöhään, kuultuaan ja nähtyään Chilen seinän. Täkäläiset graffitit ovat minusta tosi hienoja, ja jos tämä toteutuu, niin tulee varmaan olemaan hienompi kuin Chilen seinä, vaikkei varmaan yhtä pitkä...
________________
17.12.2009 klo 23:40 BRST
Keski-Amerikan pätkä on sitten kulkijoilta takanapäin ja huomenna olemme kaikki Atlantin puolta kulkevan ryhmän jäsenet koolla täällä Riossa.
Keski-Amerikan suurin Maailmankulkueen tapahtuma oli Panaman kulkue, johon osallistui 8.000 henkeä - tähänastisista Maailmankulkueen tapahtumista yksi suurimmista. Guatemalassa oli kiinnostava shamanistinen rituaali ja Costa Ricassa vierailu Costa Rican Nobel-palkitun presidentin Oscar Ariasin kotona. Merkittävä kohta oli myös USAn ja Meksikon välisen muurin läpi kulkeminen, samoin kuin Honduras juuri siksi, että siellä ei järjestetty sotilasvallankaappauksen vuoksi Maailmankulkueen vierailua muuten kuin pieni symbolinen tapahtuma Guatemalan rajan lähellä Copanissa.
Vastikään suomalaisissakin medioissa on kerrottu Kööpenhaminan ilmastokokouksen protestien aikaisesta poliisin kovaotteisuudesta. Kööpenhaminassa poliisin kovaotteisuus samoin kuin tiettyjen mielenosoittajaryhmien taipumus haastaa riitaa ovat jo perinne. Siellä ovatkin aktivistinuorison vanhemmat perustaneet ryhmän nimeltä Vanhemmat Poliisibrutaliteettia Vastaan. Täällä Riossa vastaava ryhmä, joka osallistuu Maailmankulkueen järjestämiseen, koostuu poliisin tai "militian", epävirallisen poliisin tappamien nuorten äideistä, tai tarkemmin sanottuna kadonneiden nuorten äideistä, kun todisteet eli ruumiit on hävitetty. Ihan sellaista meininkiä ei Kööpenhaminasta onneksi löytyne. Täkäläiseen ryhmään kuuluu paitsi poliisin uhrien omaisia, myös poliisin ja huumekuriirien välisten yhteenottojen sivullisten uhrien omaisia.
Nämä köyhien alueiden eli faveloitten ongelmat heijastuvat myös tapahtumiin, mitä siellä kulkueen tiimoilta yritetään järjestää. Levottomuuksien pelossa ihmiset eivät siellä nimittäin aina tule paikalle, jos ovat kuulleet huhua, että jokin taho ei ehkä pidä siitä, että järjestetään tällaisia väkivallattomuuskampanjoita. Näin kuulemma kävi tapahtumassa, johon en päässyt osallistumaan muutama päivä sitten.
Keskikaupungilla ei sellaisia ongelmia ole lainkaan ja näkyvyyskin on taattu. Tänään olimmekin ydinkeskustassa kaupungintalon ja kaupunginteatterin aukiolla, johon saapui satoja 14-16-vuotiaita nuoria 11 eri koulusta busseilla. Kuluneen viikon aikana he olivat valmistelleet musiikki- ja tanssiesityksiä sekä runonlausuntaa rauhan ja väkivallattomuuden suuntaisesti - suuntaisesti, kirjoitan, koska jotkut esityksistä eivät välttämättä mitenkään erityisesti liittyneet aiheeseen. Eipä se mitään - Marokossa pysähdyimme pikkukylään, missä paikallinen lasten karateryhmä esitteli meille taitojaan, ja me vain ihmettelimme, että mitenhän tämä nyt liittyy tähän väkivallattomuuteen.....
Esitysten välillä järjestäjät puhuivat aiheesta - en ymmärtänyt paljoa, kun en portugalia ymmärrä. Yksi kansallinen tv-kanavakin oli paikalla, mutta pettymyksekseni minua ei kutsuttu haastateltavaksi ja en päässyt telkkariin. Voi harmi. Kyllä telkkarissa olis ollu hianoa. Pääsin sentään puhumaan nuorille (espanjaksi, joka tulkattiin portugaliksi) ja puheenvuorossani korostin, että kulkue on rauhan JA VÄKIVALLATTOMUUDEN puolesta, koska monet puhuvat rauhasta (etenkin näin joulun alla) mutta samalla sotivat ja tappelevat. Rauha voi tarkoittaa monenlaista riippuen siitä, kuka sanoo. Siksi pitää lisätä menetelmä, tie rauhaan, joka on aktiivinen ja kasvava väkivallattomuus - aseistariisunta eikä kilpavarustelu, yhteistyö eikä valtataistelu. Näihin ei vain aina jakseta uskoa. Kuvitellaan, että on helpompaa ja antoisampaa varmuuden vuoksi pitää "vastapuoli" vallan alla eikä joutua tinkimään omista odotuksistaan.
Kulkueessa omista odotuksista joutuu väistämättä tinkimään, kun ei ennalta tiedä, miten asiat on järjestetty seuraavana päivänä. Ja tämän Maailmankulkueen Perusryhmään osallistumisessa on se vika, että jos ei ennalta tunne paikkoja, mihin kulkue saapuu, niin jää helposti paljosta paitsi. Tapahtumat vilahtelevat vain ohi, eikä aina ehdi ymmärtää, keitä on mukana, mitä he oikein tekevät ja miten paikallinen yhteiskunta oikeastaan toimii. Perusryhmässä ehtii tutustua joihinkin paikallisista järjestäjistä - niihin, jotka puhuvat kieltä, jota itse ymmärtää! - ja pääsee kävelemään ja matkustamaan ja tanssimaan ja laulamaan ja tervehtimään monilla kielillä. Mutta kaikki se toiminta ja sosiaaliset tilanteet jäävät helposti vain pinnallisesti ymmärretyksi, kun lisäksi vielä matkustusaikataulu on usein tiivis ja lepäämiseen monien vaihtuvien vaikutelmien ja paikkojen välillä menee myös aikansa - puhumattakaan logistisista pulmista ja aikataulujen muutoksista. Väsyneenä ei välttämättä jaksa tai viitsi tutkia taustoja ja kirjoittaa kaikkia yksityiskohtia. Todella tämän kokemuksen jälkeen arvostan Isabellen, Alvaron ja Tommason kovaa työtä videoiden tekemisessä (silloin kun me muut nukumme) ja Tonyn kirjoittamia hyvin taustoitettuja blogikirjoituksia.
Kuluneiden muutaman vapaapäivän ajan täällä Riossa olen käytännössä enimmäkseen vain lepäillyt. Paikallisilla on ollut kiire koko ajan ja olen jossain määrin eksyksissä ollut täällä, joten sopii hyvin, että toiminta alkaa taas. Joka tapauksessa tämä lyhyt loma Perusryhmästä on ollut hyödyllistä aikaa tutustua järjestäjäryhmään täällä Brasiliassa ja keskustella vanhojen ystävien kanssa New Yorkissa (sikäläisen Maailma Ilman Sotia -ryhmän tunnen jo ennalta). Harvinainen mahdollisuus vierailla serkkuni perheessä Minneapolisissa oli myös hieno homma.
Lopuksi, tämänpäiväisessä tapahtumassa oli erityinen hetki, joka liikutti, koska mieleen tuli Suomen tapahtuma. Nuoret täällä nimittäin esittivät kappaleen We Are the World, jonka Kirsi Ranto lauloi Helsingin Savoy-teatterissa kulkueen juhlan päätteeksi. Ja minullehan nämä kokemukset kulkueessa kaikki kalpenevat Suomen tapahtumien rinnalla. Kovin merkittäväksi koti-ikäväksi asti ei sitä fiilistä kuitenkaan vielä riittänyt. Matka jatkuu.
________________
22.12.2009 klo 22:00 BRST
Kulkueen Perusryhmä etenee Etelä-Amerikassa sekä Atlantin että Tyynenmeren puolta.
Tyynenmeren puolella ovat olleet Kolumbiassa ja Ecuadorissa. Juanes ei sittenkään esiintynyt kulkueen konsertissa Bogotassa, mutta osallistui keulahahmona Kolumbian ja Ecuadorin rajalla tapahtumaan, jossa kolumbialaiset ja ecuadorilaiset tapasivat rajalla ja syleilivät toisiaan. Juanes kantoi Maailmankulkueen lipun ecuadorilaiselle laulajalle Fernando Velascolle. Ecuadorissa kulkueen ryhmän vastaanotti presidentti Rafael Correa yhdessä useiden Correan hallituksen ministerien kanssa. Correa lisäksi vastaanotti kulkueen ei ainoastaan Ecadorin vaan UNASURin presidentin ominaisuudessa.
Rion keskustassa jouduin yöpymään piskuisessa hotellihuoneessa kahden kaverin kanssa, joista toinen kuorsasi äänekkäästi ja lisäksi ulkona hotellin edustalla oli ulkoilmayökerho, josta kuului koko yön varsin äänekästä musiikkia. Rasitusta lisäsi Riolle ominainen aikataulujen jatkuva myöhästyminen - tässä tapauksessa myöhässä olemista ei mitata minuuteissa, vaan tunneissa. Rion ja naapurikaupunki Niteroin tapahtumat olivat kuitenkin upeita. Niistä olen kirjoittanut englanninkieliseen blogiin:
Nite and day in Rio and Niteroi
Bussimatka Saoon alkoi kello 5 aamulla. Sao Paulo on täysin eri maailma kuin Rio, ja sikäläiset ovat täsmällisiä, joten saapuessamme tietysti myöhässä paikalle, saimme kuulla, että lounas kestää tasan yhden minuutin. Meni siihen hieman enemmän kuin minuutti, mutta lounaalta kävelimme sata metriä suoraan kulkueeseen - onneksi sentään olin syönyt hillitysti, kun tiesin, että suoraan mennään marssimaan, mutta joka tapauksessa helteessä marssiminen heti lounaan jälkeen televisiokameroitten edessä oli lisärasitus, jonka seurauksena olimme kaikki aivan uupuneita saapuessamme kulkueen päätteeksi kulkueen ulkoilmakonserttiin. Backstagen guaranatarjoilu oli tervetullut. Guarana on paikallinen piristävä hedelmäjuoma, johon olemme kehittämässä riippuvuussuhdetta.
Konsertti oli upea ja puitteet oli suunniteltu 10.000 hengen yleisöä varten (Sao Paulon kaupungin sponsoroimana), mutta valitettavasti paikalle ilmaantui vain joitakin satoja - myöhemmin tunnetumpien artistien esiintyessä kuulemma yli tuhat kuitenkin. Kykenimme skarppaamaan ja esittämään asiamme yleisölle, mutta tunnin tai parin (tässä kohtaa ajantaju on epävarma) kuluttua suurin osa meistä oli kypsä ottamaan taksin hotelliin. Suureksi onneksemme tässä tapauksessa hotelli oli luksushotelli - nautintoon kuului myös uima-allas ja sauna, vaikkakaan ei aivan suomalainen sauna vaan kuivasauna, jossa ei saa heittää vettä kiukaalle ja kiviä on vain muutama hassu näön vuoksi.
Seuraavana päivänä oli kokous Sao Paulon kaupunginjohtajan kanssa ja yöllä matkustimme bussilla tänne Londrinaan, mutta siitä kirjoitan lisää englanninkielisessä blogissa.
________________
27.12.2009 klo 18:30 ART
Nyt ollaan jo Argentiinassa, viimeisessä niistä 12 maasta neljässä maanosassa, johon Maailmankulkue-matkani ulottuu. En aivan ehdi matkan tahtia kirjoittamaan blogeja, mutta Londrinasta ja Asuncionista kertovat englanninkieliset blogini ovat nyt sivuilla. Eilenaamulla saavuimme tänne kulkueen päätösmaahan ja oli hienot tapahtumat Resistenciassa. Niistä kirjoitan, kunhan kerkiän. Lepäilemme nyt hetken San Lorenzossa ja puolen tunnin päästä on kulkue ja festivaali täällä, sitten jatkamme Rosarioon ja sielläkin on vielä tänä iltana festivaali. Huomenna illalla saavumme Buenos Airesiin, jossa helsinkiläinen Santtu Merjanaho jo on ja osallistuu tänään tapahtumaan La Rejan opintokeskuksessa (http://www.parquelareja.org/).
Uuden vuoden suunnitelmia pyörii jo mielessä.
________________